1Uutiset - Lukemisen tähden

Koala eli pussikarhu on Australian pussieläimiä ja sukunsa ainoa jäljellä oleva laji. Se on Australian elävä symboli.

Dingo on aiemmin tieteellisessä luokittelussa luettu suden alalajiksi (Canis lupus dingo) siksi, että sen on katsottu polveutuneen sudesta. Sitä on pidetty myös koiran alalajina (Canis familiaris dingo). Nyt dingo luokitellaan omaksi lajikseen, (Canis dingo).

Supi on rakenteeltaan tanakka ja muistuttaa pientä karhua. Se on olemukseltaan myös kissamainen. Sillä on leveä pää ja terävä kuono. Korvat ovat suuret ja pyöreät. Jalat ovat melko pitkät ja niitä peittää lyhyt karvoitus.

Punasudet ovat varovaisia ja piilottelevia eläimiä. Ne liikkuvat saalistaessaan yksin, taikka pieninä perheryhminä. Ne ovat yöeläimiä. Aktiivisinta liikkumisaikaa on iltahämärä, taikka aamuyön hetket ennen auringon nousua. Punasudet viihtyvät parhaiten kosteikkoalueilla - mutta suosivat myös muita maisematyyppejä. Tärkeimmät saaliseläimet ovat valkohäntäpeura ja pesukarhu. Muita saaliseläimiä ovat kohdalle sattuvat pienemmät nisäkkäät, kuten jänikset ja rämemajavat.

Preerikot on uusi nimitys preeriakoirille. Preerikkolajeja on viisi.

Mustajalkahilleri hyökkäämässä preerikon eli preeriakoiran kimppuun. Yli 90 % mustajalkahillerin ravinnosta muodostuu preerikoista. National Black-footed Ferret Conservation Center.

Kojootit ovat olennainen osa länttä ja Amerikkaa. Mitäpä olisivat preeriat illan pimetessä ilman suurten kojoottilaumojen kimakkaa ulvontaa ja haukkua!

Ulkonäöltään kanadanilves muistuttaa ilvestä. Turkin perusväri on kellertävän ruskea taikka hopeanharmaa ja siinä voi olla etenkin kesällä punertavia vivahduksia. Kaikkialla turkissa on epäselviä tummia täpliä. Hopeanhohtoiset korvatupsut sekä samanvärinen poskiparta ja parta ovat hyvin tuuheat. Kanadanilveksen paino on 5 - 17 kg. Urokset painavat keskimäärin enemmän kuin naaraat. Sen ruumiilla on pituutta 65 - 105 cm ja lyhyellä, mustakärkisellä hännällä 5 - 14 cm. Hartiakorkeus jää melkein aina alle 70 cm:n.

Suokoira on ulkonäkönsä puolesta hyvin epätyypillinen näätää tai saukkoa muistuttava koiraeläin, aikamoinen kummajainen. Se on melko pieni, tanakka ja pönäkkä, leveänaamainen, pienikorvainen ja lyhytjalkainen - ja jaloissa on vieläpä jonkinlaiset räpylät.

Pikkumarmosetti on tunnettu aiemmin nimillä kääpiömarmosetti ja kääpiösilkkiapina. Sen tieteellinen nimi on ollut aiemmin Cebuella pygmaea. Se on maailman pienin apina.

Onsillat, jotka aiemmin tunnettiin tiikerikissoina, ovat eteläisen Amerikan pikkuruisia mirrejä. Vanhentunut lajinimi on hieman harhaanjohtava, sillä lajin kaunis turkki ei ole tiikerin tapaan vain juovikas, vaan myös täplikäs.

Mara näyttää jänikseltä. Sillä on hyvin pitkät jalat ja melko tanakka ruumis. Maran lähin sukulainen ei kuitenkaan ole jänis, vaan marsu. Maran ruumiin pituus, pää mukaan lukien, on 69 - 75 cm. Hännän pituus on 4 - 5 cm. Etujaloissa on 4, takajaloissa 3 varvasta, kussakin terävä kynsi. Turkki on selkäpuolelta ruskeanharmaa, vatsapuolelta vaaleampi. Silmät ja kuono ovat suuret, korvat ovat terävästi pystyssä.

Kolokolo, jonka vanhentunut nimi on pampakissa - on Etelä-Amerikan pieniä, luonnonvaraisia kissaeläimiä. Kolokolo elelee heinäisellä pampalla - mutta myös metsissä. Kolokolon pohjaväritys on vaaleanharmaa taikka valkoinen ja siinä on kellertävän harmaita läiskiä ja tumman ruskeita taikka mustia juovia ja täpliä. Kolokolon turkki on pitkäkarvainen ja sillä on usein kaulan ympärillä selvä harja. Ruumiilla on pituutta 50 - 70 cm ja hännällä 35 - 50 cm. Painoa tällä kissalla on 3 - 7 kg.

Kengurut ovat Australian kotoperäisiä eli endeemisiä, kuuluisia pussieläimiä. Kenguru on Australian symboli. Onhan jättikenguru, jonka vanhempi lajinimi on punajättikenguru, myös Australian kansalliseläin.

Vapitit eli kanadanhirvet ovat saksanhirven lähisukuisia Amerikan hirviä. Niitä kutsuttiinkin aiemmin saksanhirvien amerikkalaisiksi serkuiksi. Niitä tosin elää myös Aasiassa, ja sukulaisuussuhteissakin on todettu viime aikoina niiden lähimpien sukulaisten olevankin japaninhirvet.

Skunkki on tunnettu aiemmin nimellä haisunäätä. Monista eri skunkkilajeista tämän sivun jokaisessa kuvassa ja esittelyssä on skunkki (engl. Striped skunk). Skunkki tarkoittaa siis tässä esittelyssä lajinimeä. Eri skunkkilajien ei enää nykyisin katsota kuuluvan näätäeläinten heimoon Mustelidae - vaan ne muodostavat oman heimonsa Mephitidae.

Pohjois-Amerikan metsissä ja tasangoilla elävät punailvekset, bobcatit, ovat kanadanilvestä pienempiä ja hoikempia. Ne muistuttavatkin lähinnä kookasta kesykissaa. Punailves on saanut lajinimensä kauniista, punaruskeasta turkistaan, joka on harvojen tummien täplien ja juovien kirjavoima. Punailveksellä on painoa 4 - 15 kg ja sen ruumiin pituus on 65 - 105 cm. Hännällä on pituutta 11 - 19 cm ja tästä lyhyestä töpöhännästään ovat punailvekset saaneet amerikkalaisen nimensä bobcat. Säkäkorkeus on 45 - 58 cm.

Mustakarhu on Pohjois-Amerikan pienin, laajimmalle levinnyt ja yleisin karhu. Se elää tyypillisesti laajoilla metsämailla, mutta ruokaa etsiessään hakeutuu myös milloin minnekin. Erityisesti mustakarhut havaitaan silloin, kun niitä varsin useinkin, ilmaantuu teille ja asutuksen tuntumiin.

Vuohieläimiin, eli vuohien ja lampaiden monilajiseen ryhmään kuuluva lumivuohi on läheistä sukua gemssille. Lumivuohet elävät Pohjois-Amerikan karuimmilla seuduilla, Kalliovuorten korkeilla rinteillä, Yhdysvaltain pohjoisimmissa osissa, Alaskassa ja Kanadassa. Alaskasta asuinalue ulottuu etelässä Washingtoniin, Idahoon ja Montanaan.

Kodiakinkarhu ei ole itsenäinen karhulaji, vaan se on "tavallisen", Suomessakin elävän karhun (Ursus arctos) alalaji.

Jääkarhu on meren karhu ja arktiksen kuningas. Valkoisen ja suurikokoisen jääkarhun tunnistaa helposti jokainen. Arktisten seutujen hallitsevan kuninkaan valtaisa koko on silmiinpistävä, onhan se kaikista maalla asuvista lihansyöjistä suurin. Latinankielinen, tieteellinen nimi (Ursus maritimus) merkitsee "meren karhua". Nuorten yksilöiden väri on puhtaan valkoinen, vanhoilla turkki on kellertävämpi.

Puuma on sopeutunut hyvin erilaisiin ilmastoihin ja elinympäristöihin. Kylmien ilmastoalueiden, kuten Kanadan ja Patagonian, puumat kasvavat kookkaammiksi. Niiden paino on 67 - 120 kg, ja painavimpia ovat urokset. Trooppisten seutujen puumat painavat vain 40 - 50 kg. Hartiakorkeus on noin 60 - 70 cm. Turkki on yhtenäisen punaruskea, selästä kuitenkin tummempi - joskus joillakin alalajeilla harmahtava tai kastanjanruskea.

Oselotti on Uuden maailman kissaeläimistä tunnetuimpia pehmeän, kauniin kuviollisen turkkinsa vuoksi. Sen pohjaväri vaihtelee vaaleanharmaasta tai ruskehtavasta punertavankeltaiseen, vatsapuoli on selkää vaaleampi. Selässä ja kupeilla on ruskeita, mustareunaisia, kooltaan ja muodoltaan suuresti vaihtelevia pitkittäisjuovia ja laikkuja. Pään ja kaulan kuviot ovat tummia taikka mustia juovia ja täpliä. Turkin värisävyt ja kuviointi muuntelevat yksilöllisesti ja elinympäristön mukaan. Oselotin ruumiin pituus on 70 - 100 cm ja sen hännällä on pituutta 30 - 45 cm. Oselotti painaa 8 - 18 kg.

Margai, jonka vanhentuneet nimet ovat pitkähäntäkissa taikka puuoselotti, on Etelä-Amerikan luonnonvaraisia, pieniä kissaeläimiä. Oselotin tapaan margaikin on varsin arka eläin.

Puissa elävät ja liikkuvat eläimet ovat yleensä mukautuneet taitoa ja tasapainoa vaativiin olosuhteisiin niin, että niistä on tullut nopeita, valppaita, vilkkaita ja notkeita, usein ihan akrobaatteja. Täysin päinvastainen kehitys on tapahtunut laiskiaisten kohdalla. Ne ovat olemukseltaan ja liikkeiltään hitaita ja kuin uneliaita, taikka laiskanoloisia. Laiskiaiset ovatkin maailman hitaimpia nisäkkäitä. Hitaudestaan huolimatta ne ovat sopeutuneet täydellisesti puuelämään.