A1Uutiset

Tikat ovat kolopesijöitä. Pesäkolo syntyy terveeseenkin puuhun, mutta ravinnon kannalta metsän lahopuut ovat välttämättömyys.

Kovaääninen naurulokkiparvi ei jää ohikulkijalta kuulematta. Sellaiseen voi törmätä paitsi lokkien pesimäalueilla rehevillä lintujärvillä ja merenlahdilla, myös lokkien ollessa ravinnonhankinnassa pelloilla, toreilla tai kaatopaikoilla.

Lokit ovat jo vallanneet pesäpaikkansa järvillä, mutta yhtä puuttuu. Vihdoin toukokuussa järven luodolta kuuluu terävä "tir-räää, tir-räää". Siro kalatiira on palannut muuttomatkaltaan.

Kahlaajat, lokit, tiirat, kihut ja ruokit ovat Suomessa pesiviä rantalintuja. Lajista riippuen niitä tapaa kaikenlaisten vesien läheisyydessä meren ulkoluodoilta sisämaan soille ja reheville pikkujärville.

Huuhkaja on Euroopan suurin pöllö. Syrjäisten takamaiden linnusta on vuosikymmenten saatossa tullut jopa kaupunkien asukas.

Sääksi, vanhemmalta nimeltään kalasääski, on yksinomaan kalaravintoon erikoistunut petolintu. Sääksi on Kanta-Hämeen maakuntalintu ja Valkeakosken kaupungin nimikkolintu.

Kanahaukka on paikkalintu, joka pesii vanhoissa havu- ja sekametsissä. Se on levittäytynyt koko maahan lukuun ottamatta puuttomia ulkosaaria ja tunturialueita.

Kyhmyjoutsen pesi Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1934. Laji tunnetaan kuitenkin Euroopassa tarha- ja puistolintuna jo vuosisatojen takaa. Harmaahaikara on tulokaslaji lähes sadan vuoden takaa.

Vuosikymmeniä merimetso oli keväin syksyin vain läpimuuttaja, mutta sitten alkoi tapahtua. Muutamassa vuodessa se otti paikkansa Suomen luonnossa.

Onko kaula kenossa vai mutkalla lennossa? Kurki on muuttolintu, jonka jokakeväiset ja -syksyiset jopa satapäiset kurkiaurat ovat monelle tuttu ja ihastusta herättävä näky. Haikaroita kannattaa etsiä vesien rannoilta.

Keski-Suomen maakuntalintu metso kuuluu linnustomme vaikuttavimpiin edustajiin. Suurikokoinen, yleisväritykseltään musta ukkometso lähtee lentoon kovalla ryskeellä läpi pensaiden ja pienten oksien.

Kanalinnut ovat pääasiallisesti maassa eläviä lintuja, joilla on tukeva, kärjestä kaareva nokka ja lyhyenleveät pyöreäpäiset siivet.

Selkälokki on Suomen merenrannikon ja sisämaan suurten, karujen järvien tyyppilintuja. Selkälokin keväinen soidinhuuto tai kesän kaklatus kuuluvat tyynellä ilmalla kauas.

Kahlaajiin kuuluva liro pesii soilla ja muilla kosteikkoalueilla pääasiassa Keski- ja Pohjois-Suomessa. Selästään valkopilkullinen liro on hyvä maastoutumaan sammalikkoon ja suokasvillisuuden sekaan, mistä sitä on lähes mahdoton havaita etäältä.

Kevään ensimmäiset kuovit havaitaan usein seisoskelemassa jo heikentyneillä järvien jäillä. "Vanha kansa" tiesi kokemuksesta varoittaa, että kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järven jäälle.

Lehtopöllö on paikkauskollinen kolopesijä, joka ei lähde kotikonnuiltaan edes huonoina myyrävuosina. Se on noin variksen kokoinen.

Suomen pöllöt ovat suo- ja sarvipöllöä lukuun ottamatta paikkalintuja, jotka viettävät täällä myös talven. Pikkunisäkkäät ovat pöllöjen perusravintoa, joten niiden kannanvaihtelut vaikuttavat oleellisesti myös pöllöjen vuodenkiertoon.

1970-luvun linnustoselvityksissä merikotka oli uhanalainen pesimälintu. Ympäristömyrkyt ja vaino tekivät tehtävänsä - poikastuotto oli olematonta. Tehokkaalla talviruokinnalla kanta saatiin elpymään.

Petolintuja, erityisesti haukkoja ja kotkia, pidetään usein voiman ja uljauden symboleina. Kun katselee taivaan korkeuksissa kaartelevaa kotkaa tai saaliinsa perään vauhdilla syöksyvää sulavalinjaista jalohaukkaa, tulee asiasta helposti vakuuttuneeksi.

Nokikana on helppo tunnistaa. Se on valkoista otsakilpeä ja nokkaa lukuun ottamatta hiilenmusta, pyöreänpullea lintu. Sukeltelee ruokaa etsiessään, mutta pullahtaa kuin korkki pintaan samasta paikasta.

Kurki on Pohjois-Pohjanmaan maakuntalintu. Keväisin ja syksyisin moni havahtuu taivaalta kuuluviin trumpettimaisiin töräytyksiin.

Riekko on paikkalintu, Peräpohjolan maakuntalintu. Pesimäympäristönä se suosii tuntureiden rinnekoivikoita ja jokivarsipajukoita, rämeiden reunoja ja hakkuuaukeiden vesaikkoja.

Fasaani on alunperin itäaasialainen laji, joka on istutettu Eurooppaan riistalinnuksi ehkä keskiajalla ja Suomeen 1900-luvun alussa.

Kylmä kesä on verottanut kovalla kädellä lintupoikueita. Pikkulintujen poikueet ovat pieniä ja pesintöjä on ollut tavanomaista vähemmän. Myös vesilinnut ovat olleet vaikeuksissa.