Lauri Arvi Viita oli tamperelainen runoilija, kirjailija ja kirvesmies. Häneltä ilmestyi neljä runokokoelmaa ja kaksi romaania, joista tunnetuimpia ovat runokokoelma Betonimylläri ja romaani Moreeni . Viita kuuluu sodanjälkeisen suomalaisen kirjallisuuden kärkinimiin.
Lauri Viita (Pohjois-Pirkkala 17.8.1916 - Helsinki 22.12.1965), kirjailija, sodanjälkeisen suomalaisen lyriikan alkuvoimaista neroja. Työläiskirjallisuudessa Viita edustaa harvinaista lyyristä romanttista ironiaa, jonka taustalla ovat työläisperheen lapsen ja kirvesmiehen omat kokemukset mutta myös etsintä ja opinnot, kiinnostus setlementtiliikkeen "arkipäivän kristillisyyteen", James Jeansin mysfifioivaan tähtitieteeseen ja Eino Kailan teosofissävytteiseen "syvähenkiseen elämään".
Esikoisteoksessa, runokokoelmassa Betonimylläri (1947) Viita paljastui mitallisen runon ja nimityksen taituriksi. Aforistisen tai faabelimuotoisen ironian käyttäjänä hän jatkoi Mannisen, Siljon ja Hellaakosken perinnettä. Viita kuitenkin puheenomaistaa rytrniikan ja tuo runokieleen luontevasti "betonimyllärin" arkikuvaston, "soran, veden, sementin//niihin kuului hikikin".
Tampereen Puu-Pispalaa, joka innoitti Lauri Viitaakin :
Romaanissa Moreeni (1950) Viita kykeni ensimmäisenä sodan jälkeen avaamaan tietä työläisepiikan nousulle. Hän ei pyri Toivo Pekkasen tavoin etsimään lähihistorian tapahtumien yhteiskunnallisia syitä, vaan näkökulma on universaalin kertojan. Osaltaan Moreeni on runoelma kirjailijan omista vanhemmista ja omasta alter egosta. Kerronta on voimakasta, vapautunutta ja kielellisesti virtuoosimaista.
Runokokoelma Käppyräinen (1954) on jatkoa Betonimyllärille. Kokoelmassa Suutarikin, suuri viisas (1961) Viita käyttää omaleimaisesti kalevalamittaa mutta ottaa haltuunsa myös, osin leikitellen, 1950-luvun modernismin muoto- ja kuvakielen. Muistot, mielikuvitus, elämän ja kauneuden kunnioitus nousevat etualalle. Viimeiseksi jäänyt vapaarnittaisten runojen sarja 'Onni' sisältää joitakin tunnetuimpia lyyrisiä tunnelmakuvia. Romaani Entäs sitten, Leevi (1965) oli tarkoitettu kolmiosaisen romaanisarjan avaukseksi. Se on kehitysromaani 1930-luvun nuoresta, ja sitä leimaa elämän ja taiteen kysymysten pohdiskelu. Ongelmallisimpia teoksia on runoelma Kukunor (1949); fantasiassaan se on karttanut yksiselitteisiä määrityksiä. Valikoima runoja (1958), Kootut runot (1966). Aleksis Kiven palkinto 1956.
Puoliso 1948-56 Aila Meriluoto .
Lauri Viidan runot Alfhild, Johtaja ja Kapina kokoelmasta Betonimylläri (1947) :
Alfhild
Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta.
Alfhild, hän joka synnytti minut,
jo joka yö sinne purjehtinut,
missä nyt Eemeli tullen ja mennen
murahtaa vain, kuten täälläkin ennen.
Siellä he kulkevat tähtien rivissä
kirkasta vanaa,
isä ja äiti, peräkanaa.
Sieltä he katsovat kotoista mäkeä,
kissoja, koiria, tuttua väkeä,
viittoen, luikaten parhaansa mukaan,
ettemme loukkaisi Pispalan kivissä
jalkaamme kukaan.
Siellä he jollakin planeetalla
puutarhakeinussa pihlajan alla
viipyvät ääneti nuoruudenmuistoissa
morsiusparina Tampereen puistoissa -
ostaen kahvit ja pullat kai,
jos sattuu olemaan perjantai. -
Ja sitten, kun Pispala aamun saa,
äitini vuoteen valmistaa
ja linnut, linnut helää --.
-Oi kuinka on ihana elää
ja tuutia lastenlapsiaan
ja kertoa kauniita uniaan !
Niin suuri on Jumalan taivas ja maa,
oi lapseni, rakastakaa !
Johtaja
Sen joukon johtajaksi nimittäisin,
ken pitkäkaulaisin on, pienipäisin
ja takapuoleltansa täyteläisin.
Kas, kun jää painopiste matalalle,
voi nousta kukonnuppi korkealle
ja loistaa tunkiolta maailmalle!
Kapina
Nuoren, riuskan urosluteen
mieli paloi vapauteen.
Kutsuttuaan heimojoukon
juhlasaliin sängynloukon
urho päästä olkipylvään
lausui julki aatteen ylvään:
"Kansalaiset, silmät tässä
surkastuvat pimeässä,
niinkuin tähden laiskuutemme
kuihtuivat jo lentimemme.
Ahtautta isänmaamme
hävetä me raukat saamme,
syntyväisyys painuu lamaan!
- Luteet, veljet, valloittamaan
ryhtykäämme Seinämeri!
Inhottava ihmisveri
olkoon ruoka täin ja madon,
jalomman saa lude sadon!"
Kymmenkunta kuuliaista
sai kuin saikin seuralaista.
Illan tullen viime kerta
juotiin tilkka ihmisverta
sitten riviin sängynlaitaan,
hyppy alas matonraitaan,
siitä yli kirjokuteen
urhoollisen urosluteen
johtamana seinään asti
jonossa ja joutuisasti.
Alkoi uljas nouseminen,
pysty, mutta voitollinen -
kunnes, kun jo katto hohti,
julma käsi syöksyi kohti,
Juostiin sivuun, taakse, eteen -
sama tulos: likaveteen,
käsi poimi yhden tyhmän
villitsemän luderyhmän.
Surullinen tapaus, -
Sellaista on vapaus.
Lauri Viidan runo On minulla muistamista kokoelmasta Suutarikin suuri viisas (1961) :
On minulla muistamista
On minulla muistamista:
puuttuu metsä, puuttuu pelto,
puuttuu pirtti, puuttuu piika,
puuttuu parka puolisoksi;
kieli on, sopii sanoa.
Lauri Viidan runo Onni sikermästä Onni (1965) :
Onni
Kiitos elämästä, Äiti.
Pari riviä tein kirjaimia tänään.
Siinä kaikki. Olen onnellinen.
2.
Suvimaisema: lahdentyven,
saunaranta ja vene
ja helle, männiköntuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku:
Isä, hei!
3.
Kaita polku kaivolta ovelle nurmettuu.
Ikkunan edessä
pystyyn kuivunut omenapuu. Reppu naulassa ovenpielessä, siinä linnunpesä.
Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
Kesä jatkuu. Kesä.
Your new post is loading...
Scoop.it!
