A1Uutiset

Sorsalintuihin kuuluva haapana on yleinen kaikkialla Suomessa. Se on Suomen sisävesien viidenneksi yleisin sorsalintu. Yleisimmät ovat sinisorsa ja tavi.

Västäräkki on Pirkanmaan maakuntalintu. "Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen." Jo vanha sananparsi kertoo, että västäräkin ilmestyminen pihapiiriin huhti-toukokuun vaihteessa ennakoi pian alkavaa kesää.

Tervapääsky on Pohjanmaan maakuntalintu. Se on himmeänmusta, vaaleakurkkuinen ja sirppisiipinen muuttolintu. Nimestään huolimatta tervapääsky ei ole sukua pääskyille.

Varista pidetään sosiaalisena ja älykkäänä lintuna. Se on osittaismuuttaja. Pohjoisen varikset muuttavat talveksi etelämmäksi, mutta Etelä-Suomen varikset pysyttelevät täällä talvellakin.

Kuukkeli on hiljainen vanhojen metsien lintu, Kainuun ja Koillismaan maakuntalintu. Sitä voidaan kutsua todelliseksi paikkalinnuksi, jota harvoin tavataan elinpiirinsä ulkopuolelta.

Varikset ovat varpuslintuihin kuuluva heimo. Varislinnut ovat Suomen suurimpia varpuslintuja. Ne ovat tukevarakenteisia, jykevänokkaisia ja leveäsiipisiä lintuja.

Käpytikka on Suomen yleisin tikkalaji. Sitä tavataan lähes koko maassa tunturialueita lukuunottamatta. Laji myös talvehtii Suomessa. Koiraalla on niskassa punainen laikku, kun taas naaraan koko päälaki on musta.

Tikat ovat kolopesijöitä. Pesäkolo syntyy terveeseenkin puuhun, mutta ravinnon kannalta metsän lahopuut ovat välttämättömyys.

Kovaääninen naurulokkiparvi ei jää ohikulkijalta kuulematta. Sellaiseen voi törmätä paitsi lokkien pesimäalueilla rehevillä lintujärvillä ja merenlahdilla, myös lokkien ollessa ravinnonhankinnassa pelloilla, toreilla tai kaatopaikoilla.

Lokit ovat jo vallanneet pesäpaikkansa järvillä, mutta yhtä puuttuu. Vihdoin toukokuussa järven luodolta kuuluu terävä "tir-räää, tir-räää". Siro kalatiira on palannut muuttomatkaltaan.

Kahlaajat, lokit, tiirat, kihut ja ruokit ovat Suomessa pesiviä rantalintuja. Lajista riippuen niitä tapaa kaikenlaisten vesien läheisyydessä meren ulkoluodoilta sisämaan soille ja reheville pikkujärville.

Huuhkaja on Euroopan suurin pöllö. Syrjäisten takamaiden linnusta on vuosikymmenten saatossa tullut jopa kaupunkien asukas.

Sääksi, vanhemmalta nimeltään kalasääski, on yksinomaan kalaravintoon erikoistunut petolintu. Sääksi on Kanta-Hämeen maakuntalintu ja Valkeakosken kaupungin nimikkolintu.

Haahka aloittaa pesinnän varhain keväällä. Haahkamammat läpsyttelevät pitkin kallioita ja etsivät sopivaa pesäpaikkaa, johon munia. Naaraat munivat untuvilla vuorattuun pesään noin viisi munaa, yhden päivässä. Tämän jälkeen niillä on edessään kuukauden haudontaurakka. Ne kököttävät pesässään ilmoista riippumatta.

Tiaiset tunnetaan terhakkaina varpuslintuina. Varsinkin tali- ja sinitiainen ovat ympäri vuoden monen pihapiirin piristys. Hömö-, kuusi- ja töyhtötiainen puolestaan ovat enemmänkin metsätiaisia.

Käki on Pohjois-Karjalan maakuntalintu. Jo ennen maakuntalinnuksi nimeämistäkin se yhdistettiin usein juuri Karjalaan.

Naakka on Varsinais-Suomen maakuntalintu. Vanhojen kirkonkirjojen mukaan naakkojen eli kirkhakkisten on katsottu kuuluvan luonnostaan keskiaikaisten kivikirkkojemme kokonaiskuvaan. Tunnetuin esimerkki tästä lienee Turun tuomiokirkon suuri naakkakolonia.

Harakkaa on pidetty ihmisen seuralaisena, tyypillisenä maaseudun taajaman ja maatalojen pihapiirin lintuna, mutta nykyään myös harakat ovat kaupunkilaistuneet.

Valkoselkätikka on Päijät-Hämeen maakuntalintu. Valkoselkätikka on aina ollut Suomessa melko harvinainen lintu, ja tehometsätalous on kaventanut entisestään sen suosimia biotooppeja.

Selkälokki on Suomen merenrannikon ja sisämaan suurten, karujen järvien tyyppilintuja. Selkälokin keväinen soidinhuuto tai kesän kaklatus kuuluvat tyynellä ilmalla kauas.

Kahlaajiin kuuluva liro pesii soilla ja muilla kosteikkoalueilla pääasiassa Keski- ja Pohjois-Suomessa. Selästään valkopilkullinen liro on hyvä maastoutumaan sammalikkoon ja suokasvillisuuden sekaan, mistä sitä on lähes mahdoton havaita etäältä.

Kevään ensimmäiset kuovit havaitaan usein seisoskelemassa jo heikentyneillä järvien jäillä. "Vanha kansa" tiesi kokemuksesta varoittaa, että kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järven jäälle.

Lehtopöllö on paikkauskollinen kolopesijä, joka ei lähde kotikonnuiltaan edes huonoina myyrävuosina. Se on noin variksen kokoinen.

Suomen pöllöt ovat suo- ja sarvipöllöä lukuun ottamatta paikkalintuja, jotka viettävät täällä myös talven. Pikkunisäkkäät ovat pöllöjen perusravintoa, joten niiden kannanvaihtelut vaikuttavat oleellisesti myös pöllöjen vuodenkiertoon.