Kun metsä saa kehittyä rauhassa, sen kasvillisuudessa voi havaita kerroksellisuuden puiden latvuksista metsän pohjalle. Siellä voi myös kohdata ylvään sarvipään, hirven.
Metsäntutkimuslaitos selvittää metsänomistajien suhtautumista marjojen ja sienten kaupalliseen poimintaan. Samalla metsänomistajilta kysytään, kenelle marjapaikkatietoja saa ja kannattaa jakaa. Tavoitteena on kehittää marjakartta, joka toimisi esimerkiksi älypuhelimessa.
Metsä Groupin emoyhtiön Metsäliitto Osuuskunnan juuret ovat syvällä osuuskuntaliikkeessä, joka löysi tiensä Suomeen 1900-luvun alussa. Metsänomistajatkin päättivät yhdistää voimansa saavuttaakseen vahvemman neuvotteluaseman puukaupassa. Toiminta alkoi yhteismyynneillä, ja vuonna 1934 perustettu Metsäliitto Oy jatkoi sitä aluksi puun viennillä. Vuodesta 1947 yhtiö on ollut osuuskunta. Vuonna 1949 perustettiin ensimmäiset omat sahat, ja 1950-luvulla toiminta laajeni kemialliseen metsäteollisuuteen.
Suomalainen metsäteollisuus kasvoi ja kansainvälistyi nopeassa tahdissa 1960-luvulta lähtien muodostuen yhdeksi suomalaisen hyvinvoinnin ja vaurauden tukijaloista. Metsäliitto Osuuskunnan toiminta laajeni myös ja merkittäviä virstanpylväitä taipaleella olivat muun muassa Metsä-Serlan muodostaminen vuonna 1986 sekä selluteollisuuden kasvu ja kehitys Metsä-Botnia Oy:ssä. 1990-luvun väkevän kasvun aikana Metsäliitossa investoitiin voimakkaasti sekä Suomeen että ulkomaille.
Puun tarina Metsä Groupin tuotteet tehdään uusiutuvasta puuraaka-aineesta, joka on peräisin vastuullisesti hoidetuista metsistä. Kaikki tuotteemme ovat kierr...
METSÄN TARINA on koko perheen elokuva ainutlaatuisesta suomalaisesta metsästä, sen värikkäästä ja monimuotoisesta elämästä. Elokuvan pääosissa ovat metsän lu...
Tarinoita metsästä kertoo suomalaisen metsäluonnon kauneudesta ja esittelee monimuotoisen vanhan metsän luontoa sekä asukkaita lyhyiden, tietopitoisten kertomusten muodossa. O: Kim Saarniluoto. T: Matila Röhr Nordisk Oy.
Metsä on elinympäristö, biotooppi, joka koostuu pitkistä yleensä puurunkoisista kasveista, joiden latvuskerros eli latvusto muodostaa melko yhtenäisen peitteen ja joiden seassa esiintyy lyhyempiä kasveja muodostaen alempia kerroksia. FAO:n määritelmän mukaan metsänä pidetään vähintään 5000 neliömetrin kokoista aluetta, jolla puut kohoavat yli 5 metrin korkeuteen ja latvusto peittää yli 10 prosenttia pinta-alasta.
Polulla kulkiessaan on aina oikeilla jäljillä. Sitä pitkin muutkin ovat löytäneet perille. Lue Marko Leppäsen kirjoittama artikkeli viehättävistä poluista. Se on julkaistu Suomen Luonnossa 7/2011.
Moni suomalainen pitää metsän huminaa miellyttävänä ja rauhoittavana äänenä. Ehkä juuri siksi se on päässyt myös nuotiolauluihimme: ”ja nyt illan tummetessa, metsä meille kuiskailee” tai ”kun laulumme yön yli kiirii, ja kun hongat huminoi”. Mutta miksi kuuset oikeastaan kuiskivat ja hongat huminoivat?
Se voi ehkäistä syövän ja tulehduksen. Se tekee ihon kauniiksi. Pakurikäävän vaikutuksista on montaa hyvää väitettä. Satoja vuosia Aasiassa, Siperiassa ja myös Suomessa käytettyä luonnontuotetta yritetään nyt viljellä keinotekoisesti. Koetiloja on lähes kaksisataa Etelä-Savosta Sodankylään ulottuvalla alueella. Eikä ihme – pelkän pakurijauheen hinta on yli kaksisataa euroa kilolta.
"Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee, ja nyt illan tummetessa, metsä meille kuiskailee..."
Nuotion ääressä on aina kerrottu ja kuunneltu tarinoita. Varsinkin iltanuotiolla on salaperäistä tunnelmaa, joka voi viedä Sinut vaikkapa ajassa kauas taaksepäin. Aikaan, jolloin suomalaiset palvoivat suuria metsän jumalia hiidellä ja uskoivat maahisiin, menninkäisiin ja muihin metsänhaltioihin. Myös metsän eläimiä kunnioitettiin, niillä uskottiin olevan inhimillisiä ominaisuuksia ja niistä kerrottiin lukemattomia satuja ja tarinoita.
Luonnontilainen vanha metsä on kuin salaperäistä satumetsää. Puita on vanhoja ja nuoria, hentoja ja valtavan suuria. Joku puu saattaa olla metsäpalon jäljiltä palanut, jossain on myrsky tehnyt metsään aukon. Ja mikä tärkeintä, lahopuuta on runsaasti. Metsässä tuulen kaatamakaan puu ei ole tarpeeton. Kun puu kuolee – pystyyn tai maahan – kestää sen lopullinen hajoaminen vuosikymmeniä. Koko sen ajan se tarjoaa kodin sadoille arvokkaille eliölajeille ja ravitsee elävää kasvillisuutta.
To get content containing either thought or leadership enter:
To get content containing both thought and leadership enter:
To get content containing the expression thought leadership enter:
You can enter several keywords and you can refine them whenever you want. Our suggestion engine uses more signals but entering a few keywords here will rapidly give you great content to curate.