Yhä 1800-luvun alussa jokainen koulutusta saanut kansalainen ruotsalaistui miltei automaattisesti. Snellmanin mielestä ”Suomessa oli kaksi kansaa ja kaksi kieltä”. Kansallisuudeltaan ruotsalaisen väestön oli fennomaanien mukaan saatava myös vastaisuudessa sivistyspalvelut omalla äidinkielellään. Radikaalikin fennomania tuli myöhemmin pitäytymään tähän: suomen kieli oli nostettava valtakieleksi, ruotsi tulisi jäämään rannikkoseutujen paikalliseksi kieleksi. Lauantaiseuralaisten suuri idea oli yksi kansa kaksi kieltä. Kukaan heistä, Lönnrotia lukuun ottamatta, ei ymmärtänyt Snellmanin radikaalisuutta. Lauantaiseuralaiset, jälleen Lönnrotia lukuun ottamatta, kirjoittivat tekstinsä koko ikänsä ruotsinkielellä. Koska enemmistöllä, suomenkielisillä, ei näyttänyt olevan omaa sivistyneistöä, ei kirjallisuutta, ei tieteellistä sanastoa luonnon- eikä muissakaan tieteissä, ”ne oli luotava nopeasti”. Sivistyneistönkin olisi siis vaihdettava kieltä. Juuri tässä Lönnrot kulki koko joukon edellä, pääasiassa yksin