Neljän oppimisaihion sarja, joka on tarkoitettu 11-vuotiaille ja sitä vanhemmille musiikin opetukseen ja monikulttuuriseen kasvatukseen. Tavoitteena on antaa valmiuksia eri maiden kansanmusiikin ymmärtämiseen. Aihiot sopivat itsenäiseen työskentelyyn, mutta paras hyöty saadaan ryhmässsä.
Sivustolla kerrotaan, miten tekstaus- ja kirjoituskirjaimet sekä numerot ja matemaattiset merkit piirretään. Kirjoituskirjaimien piirtämistä ja niiden sitomista havainnollistetaan myös animaatioin. Lisäksi sivustolle on koottu käsinkirjoittamiseen ja kirjainten opettamiseen liittyvää tietoa.
Kakola-ohjelmaan pohjautuva keskustelumateriaali on suunnattu yläkoulun opettajille ja oppilaille oppituntien käyttöön. Sivustosta löytyy myös tietoa vanhemmille. Jokaisen oppitunnin teema käsittelee nuoria koskettavia tärkeitä aiheita, joiden on tarkoituksena herättää keskustelua ja uusia ajatuksia. Tämän sivuston videoissa on myös paljon kohtauksia, joita ei ole TV:ssä näytetty, joten sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus päästä syvemmälle Kakolan saloihin.
Keski-Suomen esihistorian tietopaketti, jonka sisällöstä vastaavat alan asiantuntijat. Esihistoriaa esitellään elävästi verkkonäyttelyn ja artikkelien kautta.
Kylmän sodan voittajaksi oli näennäisen helppo nimetä ”länsi” sekä häviäjäksi itäblokki ja erityisesti Neuvostoliitto. Tarkemmin tutkittaessa voittajia oli selvästi enemmän, eikä häviäjienkään määrittäminen ole aivan yksiselitteistä. Nykyisin voidaan jo sanoa, että kaikki kansat hyötyivät kylmän sodan päättymisestä.
Veteraanisukupolvi turvasi viime sodissamme maamme itsenäisyyden ja kansamme olemassaolon sekä vastasi sotien jälkeen maamme jälleenrakentamisesta.
Veteraanisukupolveen kuuluvat maatamme asein puolustaneiden lisäksi myös ne, jotka muuten palvelivat maatamme itsenäisyyden turvaamista ja jälleenrakentamista.
Veteraanisukupolvi on nykyisin jo hyvin iäkästä ja suuri osa on jo poistunut keskuudestamme.
Tunnettu oululainen kansanrunouden kerääjä, kirjailija Samuli Paulaharju kirjoitti Kainuusta 1920-luvun alussa näin:
”Täällä Kainuussa asuu jäyhää ja vakavaa raatajakansaa, joka monissa asioissa vielä elää entisissä opeissa ja tavoissa. Täällä tapaa vielä vanhoja tietäjiä, jotka laskettelevat jyhkeitä loitsuja ja manauksia, vanhoja karhumiehiä, jotka laulaen ovat hiihtäneet kontionpesälle, kalaukkoja, jotka osaavat vaikka kamalan kalavalan vannoa. Täällä vielä tervahauta korvessa haikuaa, täällä kesäilloin lehmisavu suitsuaa pelloilla ja savupirttikin sauhuaa sydänmailla. Täällä vielä vanhaan tapaan hevonen talvisin pirtin ovinurkassa jarskuttaa apettaan ja rahvas nukkuu öitään pirtinlattialla ja russakat pitävät öisiä kisojaan pirtinpöydällä. Kyöpelit ja keijukaiset täällä kummittelevat, pellonaidan takana kasvaa kalmakoivu, jolle kalmavihat viedään, ja mäellä kohoaa kontiokuusi, missä riippuu kaadetun karhun kallo.”
Vaasassa sijaitsi sota aikana Neuvostoliittolaisten sotilaiden vankileiri joka oli nimeltään "Kurileiri 24." Leirin olemassaolosta ei kerrottu mitään mutta a...
Elohiiri, noidannuoli, nenä, painajainen, mato ja kateus. Tuttuja sanoja, joiden kaikkien juuret ovat savolaisen kaskikansan vuosisatojen takaisissa vaivoissa ja uskomusperinteessä.
Vanhassa kansanuskossa oli kaksi keskeistä tekijää: väki ja sitä hallitseva tietäjä. Väki oli yliluonnollista kasvun ja hedelmällisyyden voimaa tai sen vastaenergiaa, joka väärään paikkaan joutuessaan aiheutti onnettomuutta ja sairautta. Väkeä oli metsässä, vedessä, maassa, tuulessa, kalmassa, jne. Tietäjä taas oli hengenlahjoiltaan poikkeuksellinen tai tietoa hankkinut tavallinen ihminen, joka taisi loitsut ja riittitekniikan. Hänen tehtävänään oli kaskitalouden, ennen kaikkea karjan, suojeleminen, vahingon torjuminen, hedelmällisyys- ja hääriittien suorittaminen ja sairauksien parantaminen. Väkiuskon taustalla vaikuttivat myös kansanuskon aiemmat kerrostumat shamanismista ja vainajakultista, joissa sielu oli keskeinen käsite. Tietäjien loitsuja on tallennettu maailmassa eniten Savosta.
Oppimateriaali on kuvaus jazzin tulosta Suomeen ja sen kehityksestä täällä 1920-luvulta 1990-luvulle. Se koostuu teksteistä ja valokuvista ja se sisältää lyhyitä musiikkinäytteitä eri ajanjaksoilta. Materiaali soveltuu perusopetukseen ilmentämään musiikin aika- ja tilannesidonnaisuutta (musiikki on erilaista eri aikoina, eri kulttuureissa ja yhteiskunnissa) sekä lukion musiikin historian ja lajien opiskeluun sekä syventävälle kurssille "Ovet auki musiikille".
Sain kakkososan valmiiksi kolmessa vaiheessa koska käytin kaikki välikuvat ykkösosassa. Tässä osassa astumme kurileirin portista sisään ja kerromme mitä oli ...
Vilma sisältää maahanmuuttajien yhteiskuntatiedon opiskelua varten verkkomateriaalia.
Vilmaa voivat kouluttajat käyttää apuna maahanmuuttajien yhteiskuntatiedon opetuksessa. Maahanmuuttajat voivat myös etsiä itsenäisesti tietoa ja tehdä tehtäviä.
Tällä sivustolla esitellään palasia Suomen historiasta autonomian ajalta nykypäivään saakka. Kunkin aiheen tai teeman tarkemmat tiedot löytyvät aiheen omalta sivulta.
To get content containing either thought or leadership enter:
To get content containing both thought and leadership enter:
To get content containing the expression thought leadership enter:
You can enter several keywords and you can refine them whenever you want. Our suggestion engine uses more signals but entering a few keywords here will rapidly give you great content to curate.