Tämä on luettelo nykyisen Suomen alueella tavatuista nisäkäslajeista. Kyseiset 79 lajia on ryhmitelty lahkoittain ja heimoittain. Myös alalajit on mainittu, jos niitä on tavattu useampi kuin yksi. Mukaan ei ole otettu esihistoriallisia eikä luovutettujen alueiden lajeja, eikä sellaisia tarhakarkulaisia, jotka eivät ole muodostaneet Suomeen pysyvää kantaa. Metsästyslain määrittelemistä riistaeläimistä rämemajava eli nutria (Myocastor coypus), pesukarhu eli supi (Procyon lotor) ja japaninhirvi eli japaninpeura (Cervus nippon) sekä rauhoittamattomista eläimistä villiintynyt kissa (Felis catus) eivät sisälly tähän luetteloon. Soopelin (Martes zibellina) arvellaan eläneen Suomessa vielä 1600-luvulla, mutta asiasta ei ole varmaa tietoa. Lajiston viimeisimmät tulokkaat ovat lampisiippa (2002), kääpiölepakko (2006) ja etelänlepakko (2008).
A1Uutiset
3.4M views |
+7.0K today
 Your new post is loading...
Scoop.it!
Luettelo tavallisimmista suomalaisista luonnonkasveista perustuu Kuopion yliopiston kurssin Ympäristötieteiden kasvintuntemus [1] vaatimuksiin.[2] Lajit on tässä järjestetty heimoittain, alakaarittain ja kaarittain. 
Scoop.it!
Kataja (Juniperus communis) on Cupressaceae-heimoon kuuluva havupuu, jonka parhaita tuntomerkkejä ovat sen tavallisesti pensasmainen ulkomuoto ja pistelevät, enemmän tai vähemmän tiheässä olevat, siirottavat tai harvassa kasvavat vihreät neulaset, jotka voivat olla 10-20 mm pitkiä. Neulaset ovat kolmittain kiehkuroissa. Katajan kuori muodostuu vähitellen suikaleina irtoavaksi harmaaksi kuitukaarnaksi. Katajan rakenne vaihtelee aivan mattomaisesta, maata pitkin mataavasta pensaasta jopa 15 m korkuiseen uljaaseen pylväskatajaan. Eri muotoja esiintyy runsaasti näiden väliltä ja Suomessa mm. kaksi eri alalajia: kotikataja (Juniperus communis subsp. communis) ja lapinkataja (Juniperus communis subsp. alpina).
|
Scoop.it!
Skuuppilehdet's insight:
Kävin kesällä tuolla Keminmaan ja Simon kuntien alueella sijaitsevalla soidensuojelualueella.
Scoop.it!
Sienet (Fungi) on eukaryootteihin eli aitotumaisiin kuuluva hyvin lajirikas kunta. Vielä 1900-luvun alussa niitä pidettiin alkeellisina kasveina, mutta nykyisin ne erotetaan omaksi kunnakseen, koska sittemmin on todettu niiden edustavan eri kehityslinjaa. Sienet käyttävät ravinnokseen orgaanisia yhdisteitä, joita ne hajottavat solujensa ulkopuolelle erittämillään entsyymeillä. Sienillä ei ole kasveille tyypillisiä lehtivihreää sisältäviä viherhiukkasia, jolla ne voisivat yhteyttää, mutta eräät sienet elävät symbioosissa yhteyttävien syanobakteerien tai viherlevien kanssa. Tällaisia sieniä kutsutaan jäkäliksi. Erilaisia sienilajeja on kuvattu yli 100 000, mutta lajien kokonaismäärä voi olla jopa moninkertainen. Yhtenäinen fossiiliaineisto alkaa 400 miljoonan vuoden takaa siluurikaudelta, mutta aivan ilmeisesti sieniä on ollut jo prekambrikaudella 600 miljoonaa vuotta sitten. Sienet voivat olla rakenteeltaan joko rihmastollisia tai hiivamaisia. Rihmastolliset sienet muodostuvat putkimaisista ja haaraisista sienirihmoista eli hyyfeistä. Yksisoluisia, ei-rihmastollisia sieniä puolestaan kutsutaan hiivoiksi. Monet rihmastolliset sienilajit kasvattavat lisäksi maan päälle suvunjatkamistarkoituksessa itiöemän. Arkikielessä sienistä puhuttaessa tarkoitetaan yleensä juuri itiöemiä. Niitä ovatkin kaikki ruokasienet, mutta myös myrkkysienet. Sieniä esiintyy Maan kaikissa elinympäristöissä. Niillä on keskeinen merkitys ekosysteemissä hajottajina. Monet putkilokasvit ovat käytännössä riippuvaisia niiden juuristossa symbioosissa elävistä mykorritsasienistä (ns. sienijuuri). Loissienet loisivat eläimissä, kuten nisäkkäissä, linnuissa ja niveljalkaisissa. Niiden vaikutukset vaihtelevat pienestä kutiamisesta kuolemaan johtavaan verenmyrkytykseen. Toiset loissienet elävät kasveissa aiheuttaen tauteja, kuten lehtien kellastumista ja juurten lahoamista. Lisäksi on pieni määrä sieniä, jotka loisivat toisilla sienilajeilla.
Scoop.it!
Karhu eli ruskeakarhu eli maakarhu (Ursus arctos) on Euroopan suurin petoeläin. Se on Suomen ja Venäjän kansalliseläin. Karhu on Euroopan suurin maalla elävä petoeläin. Eurooppalaisen ruskeakarhun pituus on 130–250 cm ja hännän pituus on 5–15 cm. Naaraat painavat 60–170 (200) kg, urokset 100–230 (300) kg.[5] Suurin punnittu luonnossa elänyt suomalainen karhu on painanut 373 kg[6]. Kuusamon Suurpetokeskuksessa elävän kesyn Juuso-karhun painoksi on mitattu 483 kg[7]. Pohjoisamerikkalaiset alalajit harmaakarhu ja kodiakinkarhu voivat kasvaa huomattavasti suuremmiksi ja painaa jopa 600 kg. Kaikkein pienin alalaji on syyriankarhu. Karhun turkin väritys vaihtelee miltei mustasta aina vaalean kellanharmaaseen asti, jopa lähes valkoisia tavataan silloin tällöin.[8] Karhun korvat ovat pienet ja pyöreäpäiset, mutta kuitenkin selvästi erottuvat. Karhulla on hyvä kuuloaisti ja monipuolinen äänivalikoima, johon kuuluu muun muassa karjahteluja, murinaa ja vihellysääniä. Vaikka karhu näyttää kömpelöltä, se voi nopeimmillaan juosta jopa 60 km/h. Yleensä karhu liikkuu metsässä hiljaa aistit valppaina. Karhu on aiemmin elänyt laajoilla alueilla Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa, mutta on vähentynyt monilta alueilta. Amerikassa tavattavat harmaakarhu ja kodiakinkarhu ovat karhun alalajeja, mutta mustakarhu (Ursus americanus) on oma erillinen lajinsa. Alaskan ABC-saarilla elävä ruskeakarhu on läheisempää sukua jääkarhulle kuin muualla maailmassa eläville ruskeakarhuille.[9] Kuvia karhuista: http://goo.gl/78A2o2
|
