Suomessakin on saatavuushäiriöitä, mutta korvaavia tuotteita on myynnissä.
|
|
Scooped by
Skuuppilehdet
onto A1Uutiset May 11, 2:14 PM
|
Your new post is loading...
From
www
Liikenne on ruuhkautunut, ja paikalla on useita ambulansseja ja lääkärihelikopteri.
From
yle
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan varusmiehet voisivat etsiä villisikoja ja valvoa rajoitusalueita.
From
www
Ilta-Sanomat vieraili Amerikan suomalaisimmassa kaupungissa kysymässä asukkailta, mitä suomalaisuus heille merkitsee. Liikutukselta ei vältytty.
From
www
Vaalitenttejä vetänyt uutisankkuri Jan Andersson on huomannut, että Suomessa valtaa käyttävät saavat toilailla paljon ennen kuin joutuvat väistymään paikaltaan.
From
www
Pari vuotta sitten Miika Oikari nukkui pimeitä talviöitä puumajoissa, perunakellareissa ja lumiluolissa. Kulkurin ei pitänyt pysähtyä. Sitten hän kohtasi erityisen ihmisen.
Presidentti Martti Ahtisaaren työperintöä vaaliva rauhanvälittäjäsäätiö CMI joutuu etsimään itselleen uuden toimitusjohtajan. Tehtävässä toukokuusta 2021 alkaen ollut suurlähettiläs Janne Taalas on nimitetty Suomen pysyvän YK-edustuston päälliköksi. Hän siirtyy uuteen tehtäväänsä marraskuun alussa. CMI:n hallitus kertoo tiedotteessaan aloittavansa uuden toimitusjohtajan etsinnän välittömästi. Tehtävä tulee julkiseen hakuun lähiaikoina, säätiö kertoo. Säätiön pomona toimii toistaiseksi varatoimitusjohtaja Hanna Klinge
Erkki Tuomioja besökte museet Erlandergården i Ransäter i Värmland den 13 augusti 2026 och deltog i torsdagsklubben med en inledning om Finland och Sverige under och efter det kalla kriget. Där föddes Sveriges långvariga statsminister Tage Erlander den 13 juni 1901 och det är också i Ransäter som Erlander ligger begravd
Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok. ) mukaan Eurooppa voi vastata Venäjän hybridivaikuttamiseen ensisijaisesti torjunnan keinoin. Hänen mielestään Venäjä ei ole osoittanut aitoa halua edes rauhankeskusteluihin, saati -neuvotteluihin. Presidentti Sauli Niinistö sanoi viime viikolla Der Spiegel -lehdelle, että Euroopan tulisi varmistaa, että se voi aiheuttaa Venäjälle merkittävää vahinkoa hybridisodassa
Tänä viikonloppuna tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun Taleban nousi valtaan Afganistanissa länsijoukkojen poistuttua maasta. Maa on nyt näennäisesti vakaa, mutta kurjuus ja sorto eivät ole poistuneet. Kun Yhdysvallat veti joukkonsa pois Afganistanista 20 vuoden miehityksen jälkeen elokuun puolivälissä 2021, Taleban-taistelijat valtasivat pääkaupunki Kabulin muutamassa päivässä
From
yle
Föreningen Mopoilevat nuoret ordnar en demonstration i Helsingfors centrum lördagen den 15 augusti. Ungdomarna vill ha ett bättre samarbete med polisen.
Daniel Helldén frågar sig om problemen med islamism i Sverige är uppblåsta. Uttalandet provocerar M-toppen och biståndsminister Benjamin Dousa. – Han lever i en liten bubbla i Enskede och verkar inte förstå att vi har tiotusentals människor, många kvinnor, som kämpar mot islamism och hedersförtryck varje dag.
|
From
www
Presidentti Joe Bidenin kausi oli tuskin ehtinyt alkaa, kun Yhdysvaltain nöyryyttävä vetäytyminen Afganistanista kirvoitti vertailuja jopa Vietnamin sodan katastrofiin.
From
yle
EU-komissio on käynyt keskusteluja Metan ja Tiktokin kanssa Ceutan rajakriisin jälkeen. Henna Virkkusen mukaan sosiaalisen median alustoilla on selvät vastuut.
From
yle
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan varusmiehet voisivat etsiä villisikoja ja valvoa rajoitusalueita.
From
www
Ville Niinistö kertoo IS:lle, millaista elämäntapamuutosta hän on tehnyt. Hänellä on myös viesti suomalaisille.
From
www
Elämä Italiassa antoi Alma Hätöselle paljon. Hän oppi sekä itsestään, parisuhteestaan että erilaisista tavoista. Nyt haaveissa on uudenlainen arki kahden maan välillä.
Käännytyslaiksikin kutsutun rajalain voimassaolon pidentäminen on herättänyt osin varauksellisia näkemyksiä lausunnonantajilta. Esimerkiksi oikeuskansleri pitää perusteluita lain voimassaolon jatkamiselle kahdella vuodella niukkoina. - Lain voimassaoloajan jatkaminen kahdella vuodella merkitsisi lopulta, että lain voimassaolon kokonaiskesto pitenee merkittävästi, oikeuskansleri Janne Salminen kirjoittaa
Pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kommentoi Ylelle pitävänsä perussuomalaisten kansanedustajan Mauri Peltokankaan Facebook-julkaisua ”muslimi-demareista” ja ”afkaani-muslimeista” asiattomana. Julkaisu ei Orpon mukaan ole kansanedustajan arvolle sopiva. Pääministeri kommentoi asiaa yleisötilaisuuden yhteydessä Turussa. Orpon mukaan mahdollisten seurausten arvioiminen on perussuomalaisten vastuulla. Pääministeri ei halunnut arvioida Ylelle, täyttyvätkö julkaisussa rasismin tunnusmerkit
”Saatana, tuo ääni ei mahdu tähän huoneeseen”, pamautti Kaj Chydenius laulaja Arja Saijonmaasta Lapualaisoopperan harjoituksissa 1960-luvulla. Kuten sittemmin tiedämme, ei Saijonmaan ääni oikein tuntunut mahtuvan edes Suomeen. Nousu hetkeksi kreikkalaisen, maansa sotilasdiktatuuria musiikillaan vastustaneen Mikis Theodorakíksen maailmankiertueelle ja taiteilijakaksikon sitä seurannut elämänmittainen ystävyys on tietysti tarinan tunnetuin luku
Perussuomalaiset on SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin mielestä tiukentanut henkistä otettaan Petteri Orpon (kok. ) hallituksesta. Kesäkiista poliitikkojen rasistisista puheista heikentää taas Suomen poliittista ilmapiiriä, juuri kun täällä tarvittaisiin luottamusta ja yhteistyötä. – Sillä on vaikutuksensa ilmapiiriin, että meillä on hallituspuolue, joka on keskittynyt enemmän lisäämään vastakohtaisuuksia ja jakamaan kansakuntaa kuin kokoamaan, Lindtman sanoo Demokraatille
From
yle
Förslaget är att barn under 15 år inte ska få använda sociala medier.
Kristerssons smygbild är faktiskt bara pinsam
Ulf Kristerssons smygtagna bild på Magdalena Andersson har väckt starka reaktioner. Riksdagsförvaltningen har nu informerat M om kammarens fotoregler – som enligt universitetslektorn Olof Wilske är solklara. Men enligt Moderaterna själva har inga fel begåtts.
|
Your new post is loading...