Suomen kielen yksi suurimpia vaikeuksia on astevaihtelu, mikä tarkoittaa k:n, p:n ja t:n vaihtelua vahvassa asteessa ja heikossa asteessa. Vahvassa asteessa näitä äänteitä on enemmän, joko yksi tai kaksi ja heikossa asteessa vähemmän eli yksi tai ei yhtään. Umpi- ja avotavon käsite on tärkeä ja pääsääntö on, että umpitavu vaatii heikon asteen ja avotavu vahvan. Poikkeuksia on kielen historiaan liittyvistä syistä, vaikkapa illatiivi-sijassa. Tapauksia on monia. Jotkut opettelevat esim. verbityyppien pohjalta verbien astevaihtelun. Mielestäni helpointa ja luontevinta on lähteä kielitajun kehittymisen pohjalta ja kirjoittaa äänteenmukaisuuden perusteella, mutta minkä teet, jos tulet kieliympäristöstä, jossa äänteenmukaisuus ei ole sääntö, kuten suomen kielessä, sanat eivät kuulu mielessäsi.
Your new post is loading...
