Arkeologit ovat löytäneet Meksikossa sijaitsevalta Jukatanin niemimaalta suurikokoisen rakennelman, jonka arvioidaan olleen reilusti yli 1000 vuotta sitten rakennettu Maya-aikainen palatsi.
Hurraa! Nyt mennään Ruotsiin, tarkemmin sanottuna Uppsalaan ja sen luona olevaan kylään nimeltä Hammarby. Näitä kahta paikkaa yhdistää Ruotsin kenties merkittävin tiedemies Carl Linnaeus, joka tunnetaan kenties paremmin aatelisnimellään Carl von Linné.
Tunturisusi on nimimerkki, joka ei ole paljastanut itsestään mitään. Jossakin kuitenkin törmäsin häneen nimeensä, mutta en laittanut ylös. Hänellä on paljon hienosti kuvitettuja ja sujuvasti kirjoitettuja postauksia monelta monelta alalta. Myös kansanperinteestä, historiasta, suomalaisuudesta. Eläimistä ja luonnosta myös hyvin paljon.
Kaikki on kuvitettu värikkäästi ja aistikkaasti verkon vapaasti käytettävillä kuvilla.
Viipuri on kuulunut vuoroin Ruotsiin, Venäjään ja Suomeen. Leimallisesti kaupunki on ollut kansainvälinen, karjalainen kaupunki aina toiseen maailmansotaan saakka.
Loch Nessin vesinäytteissä oli hyvin paljon näyttöä ankeriaista. Selittäisikö poikkeuksellisen suuri ankerias silminnäkijähavainnot Loch Nessin pitkäkaulaisesta hirviöstä?
Viipuri menetettiin lopullisesti 75 vuotta sitten. Neuvostoaikana kaupungin alennustila oli kammottava, eikä maine ole ollut hääppöinen viime vuosinakaan. Mitä Viipurille nyt kuuluu?
Suomessa on tällä hetkellä seitsemän Unescon maailmanperintökohdetta, joista kuusi kulttuurikohdetta ja yksi luontokohde. Jokainen Suomen kohteista edustaa ylei
To get content containing either thought or leadership enter:
To get content containing both thought and leadership enter:
To get content containing the expression thought leadership enter:
You can enter several keywords and you can refine them whenever you want. Our suggestion engine uses more signals but entering a few keywords here will rapidly give you great content to curate.