Elohiiri, noidannuoli, nenä, painajainen, mato ja kateus. Tuttuja sanoja, joiden kaikkien juuret ovat savolaisen kaskikansan vuosisatojen takaisissa vaivoissa ja uskomusperinteessä.
Vanhassa kansanuskossa oli kaksi keskeistä tekijää: väki ja sitä hallitseva tietäjä. Väki oli yliluonnollista kasvun ja hedelmällisyyden voimaa tai sen vastaenergiaa, joka väärään paikkaan joutuessaan aiheutti onnettomuutta ja sairautta. Väkeä oli metsässä, vedessä, maassa, tuulessa, kalmassa, jne. Tietäjä taas oli hengenlahjoiltaan poikkeuksellinen tai tietoa hankkinut tavallinen ihminen, joka taisi loitsut ja riittitekniikan. Hänen tehtävänään oli kaskitalouden, ennen kaikkea karjan, suojeleminen, vahingon torjuminen, hedelmällisyys- ja hääriittien suorittaminen ja sairauksien parantaminen. Väkiuskon taustalla vaikuttivat myös kansanuskon aiemmat kerrostumat shamanismista ja vainajakultista, joissa sielu oli keskeinen käsite. Tietäjien loitsuja on tallennettu maailmassa eniten Savosta.