on ajassa tapahtuva peräkkäisten sävelten jatkumo. Sävelellä tarkoitetaan tässä yhteydessä tunnistettavaa sävelkorkeutta: pelkkä perkussiivinen tapahtuma ei ole melodia.
Melodia muodostuu sävelkorkeuksista ja sävelten kestosta eli rytmistä. Yleensä melodian tuottamiseen tarvitaan elävä olento: luonnon ilmiöt, kuten tuuli voivat tuottaa satunnaisia melodian tapaisia ilmiöitä, mutta varsinaisia tunnistettavia ja toistettavia melodisia eleitä pystyvät tuottamaan vain ihmiset ja tietyt eläimet, lähinnä linnut. Melodiaa tuottaakseen elolliset olennot käyttävät omaa ääntään. Lisäksi ihmiset ovat kehittäneet melodian tuottamiseen sopivia soittimia eli instrumentteja. Instrumentti on siis väline, jonka avulla korvataan ihmisen oma ääni.
Suomalaiset tuntuvat rakastavan englantilaistyylisiä maustekastikkeita, onhan esimerkiksi ketsuppi meillä varmaan suositumpi kuin missään muualla – jopa suositumpi kuin Englannissa, josta se on peräisin. Myös worcesterkastikepullo oli ainakin ennen tavallinen näky ketsuppipullon vieressä ruokaloissamme. Samaan sarjaan kuuluvat alempana mainitut HP, A1 ja monet uudemmat jäljittelijät.
Englantilaiset käyttävät tällaisia menetelmiä saadakseen edes jotain makua mauttomaan ruokaansa, sanottiin ennen. Mutta totuus on, että jopa ranskalaiset ja kiinalaiset huippukokit käyttävät joskus näitä englantilaisia mausteita, tosin vain tipoittain ja keittiön puolella, kuten kastikkeen valmistajakin suosittelee. He eivät koskaan kaada voimakasta kastiketta lautaselleen, niinkuin varsinkin Suomessa näkee tehtävän...
Aivan ylitsepääsemättömän hieno ja runsas ruokakulttuurin aarreaitta.
Suomi Sanakirja on sivistyssanakirja, synonyymisanakirja ja suomen kielen sanakirja netissä, ilmainen. Määritelmät, synonyymit, slangisanat, nettisanakirja, selitykset, idiomit, suomen kielen lausuminen, sanasto ja tekstin kääntäjä.
Metson aulassa kaikuu. Puhe, askelten kopina ja erilaisten laitteiden äänet sekoittuvat keskenään. Palautusautomaatin liukuhihna päästää matalaa ääntä kun lainat syötetään sisään. Sekaan unohtunutta toisen kirjaston lainaa laite ei hyväksy. Musiikkiosastolla on rauhallisempi tunnelma.
Arktiset Aromit ry:n Marjapelissä seikkailee kymmenen erilaista marjahahmoa, joilla jokaisella on oma puhetapansa ja persoonallisuutensa. Kunkin marjahahmon kohdalla tulee ensin ratkaista, missä kyseinen suomalaisessa luonnossa kasvava marjalaji kasvaa.
Tämän jälkeen voi pohtia marjanpoimintaan liittyviä hygienia- ja jokamiehenoikeusasioita sekä harjoitella kasvintunnistusta ja marjojen käyttöä ruoanvalmistuksessa. Pelejä voi käyttää osana opetusta, kotitehtävänä tai läksynkuulustelussa.
Virkkausnetin oppimateriaali on suunnattu pääasiassa peruskouluun virkkauksen perusasioiden opiskeluun ja kertaukseen. Silmukoiden ohjeissa käytetään kuvia, tekstiä, videota ja ääntä. Kaikki ohjeet ovat sekä vasen- että oikeakätisille.
Oppimateriaali opastaa erilaisiin, kaikissa ompelutöissä vastaan tuleviin perusasioihin. Ohjeista voi poimia osia niin ompelun vasta-alkajalle kuin myös kaikkein vaativimmille osaajille. Käsiteltävinä saumat ja päärmeet, tasku, laskokset sekä poimutus ja nauhakujat. Toteutus on osa Käspaikan Ompelutekniikka-sivustoa.
Neljän oppimisaihion sarja, joka on tarkoitettu 11-vuotiaille ja sitä vanhemmille musiikin opetukseen ja monikulttuuriseen kasvatukseen. Tavoitteena on antaa valmiuksia eri maiden kansanmusiikin ymmärtämiseen. Aihiot sopivat itsenäiseen työskentelyyn, mutta paras hyöty saadaan ryhmässsä.
Sivustolla kerrotaan, miten tekstaus- ja kirjoituskirjaimet sekä numerot ja matemaattiset merkit piirretään. Kirjoituskirjaimien piirtämistä ja niiden sitomista havainnollistetaan myös animaatioin. Lisäksi sivustolle on koottu käsinkirjoittamiseen ja kirjainten opettamiseen liittyvää tietoa.
Aamenesta öylättiin on sanasto, johon on koottu perustietoa Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta. Sanastossa on perinteisten kirkollisten sanojen ohella viime aikoina kirkollisessa keskustelussa eniten esiintyneitä nimiä ja käsitteitä.
Opetushallituksen tuottama Kokkipeli on catering-alan opiskelijoille ja muille alasta kiinnostuneille suunnattu verkkopeli. Peli koostuu monipuolisesti eri medioista, kuten tekstistä, kuvista ja videosta.
Ruokatieto on tuottanut erityisesti peruskoulun ylempien vuosiluokkien oppilaille ja myös lukiolaisille ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoille sopivan virtuaalisen aineiston suomalaisesta ruokakulttuurista. Foodcultureinfinland.fi –palvelu on tarkoitettu nuorille avuksi suomalaisen ruokakulttuurin esittelyyn esimerkiksi kansainvälisten oppilaitosvierailujen yhteydessä.
Pukeutumisen tie on verkko-oppimateriaali pukeutumisesta. Se ohjaa oppilasta tiedostamaan pukeutumisen haasteita ja mahdollisuuksia oman tutkimisen ja suunnittelun avulla. Materiaali perustuu ongelmalähtöiseen tutkivaan oppimiseen.
Materiaali on jaettu neljään teemaan, joita ovat tilanne, tyyli, väri ja materiaali. Pukeutumisen tie on tarkoitettu peruskoulun yläluokille, mutta se soveltuu myös lukioon sekä ammatilliseen koulutukseen. Sitä voidaan käyttää erilaisissa opiskelutilanteissa, niin käsityön kuin terveyskasvatuksenkin tunneilla.
Oppimateriaali on kuvaus jazzin tulosta Suomeen ja sen kehityksestä täällä 1920-luvulta 1990-luvulle. Se koostuu teksteistä ja valokuvista ja se sisältää lyhyitä musiikkinäytteitä eri ajanjaksoilta. Materiaali soveltuu perusopetukseen ilmentämään musiikin aika- ja tilannesidonnaisuutta (musiikki on erilaista eri aikoina, eri kulttuureissa ja yhteiskunnissa) sekä lukion musiikin historian ja lajien opiskeluun sekä syventävälle kurssille "Ovet auki musiikille".
To get content containing either thought or leadership enter:
To get content containing both thought and leadership enter:
To get content containing the expression thought leadership enter:
You can enter several keywords and you can refine them whenever you want. Our suggestion engine uses more signals but entering a few keywords here will rapidly give you great content to curate.