Tietoa tuotetaan ja säilytetään enemmän kuin koskaan, mutta tärkeää tietoa on usein entistä vaikeampaa löytää. Se johtuu huonoista järjestelmistä, mutta myös tietoisista päätöksistä, kirjoittaa historiantutkija Mirkka Lappalainen.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump tunnetaan innokkaana golfin pelaajana, mutta nuoruudessaan hän harrasti aivan muita lajeja – ja piti itseään lahjakkuutena niissäkin.
Conan O'Brien palkittiin maaliskuun lopussa arvostetulla Mark Twain -palkinnolla. Illan aikana kritiikki kohdistui Trumpin hallintoon, ja myös muiden taiteenalojen tekijät ovat tiivistäneet vastarintaansa.
Helsingin Sanomat sai yli tuhat vastausta kaikkien aikojen korvamadoksi. Nyt lista on tiivistynyt noin viiteenkymmeneen. Voit kuunnella kappaleita jutun lopussa löytyvältä soittolistalta.
Suvivirsi ( ruots. Den blomstertid nu kommer) on ruotsalainen virsi 1600-luvun lopulta. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa laulu on numerolla 571, ja suomenruotsalaisessa virsikirjassa se on numerolla 535. Virressä on kuusi säkeistöä. Virren ruotsinkielisen alkutekstin sanoituksen pohjana on arveltu olleen keskiaikaisia maallisia runoja, tai keskiaikainen eroottinen runo 1200-luvulta.
1. Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon, se luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon. 2. Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa. Puut metsän huminoivat taas lehtiverhossa. Se meille muistuttaapi hyvyyttäs, Jumala, ihmeitäs julistaapi se vuosi vuodelta. 3. Taas linnut laulujansa visertää kauniisti. Myö
To get content containing either thought or leadership enter:
To get content containing both thought and leadership enter:
To get content containing the expression thought leadership enter:
You can enter several keywords and you can refine them whenever you want. Our suggestion engine uses more signals but entering a few keywords here will rapidly give you great content to curate.