|
Mikä 15M?
15M (tunnetaan myös nimellä Indignados, "suuttuneet") on ruohonjuuritason vallankumouksellinen liike, joka sai alkunsa 15. toukokuuta 2011 järjestetystä mielenosoituksesta Madridissa sijaitsevalla Puerta del Sol-aukiolla. Innoittuneena ns. arabikevään tapahtumista, eritoten Kairon Tahrir-aukion valtauksesta tammi-helmikuussa, osa osallistujista päätti miehittää aukion pysyvästi pystyttämällä sinne leirinsä. Seuraavien viikkojen aikana leiri kasvoi tuhansien ihmisten "kaupungiksi kaupungissa" omine ruoka- ja jätehuoltoineen. Vastaavia leirejä pystytettiin samaan aikaan ympäri Espanjaa ja seuraavina kuukausina liike levisi useisiin muihinkin maihin, kuten Kreikkaan, Portugaliin, Ranskaan, Belgiaan, Saksaan, Italiaan ja Israeliin.
17. syyskuuta Yhdysvallat seurasi perässä, kun ryhmä aktivisteja valtasi Wall Streetin lähellä sijaitsevan puiston New Yorkissa. Seuraavina viikkoina tästä Occupy Wall Street -nimellä tunnetusta leiristä muodostui maailmanlaajuinen ilmiö, joka sai jäljittelijöitä kymmenissä kaupungeissa Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa. Varsinainen kulminaatiopiste tälle valtausliikkeelle oli lokakuun 15. päivä, jolloin ihmiset valtasivat katuja yli 80:ssa maassa, mukaanlukien 13:lla paikkakunnalla Suomessa. Uusia pysyviä leirejä nousi tuona päivänä lukuisia eri puolilla maailmaa, Suomessakin Tampereella ja Turussa ja vähän myöhemmin myös Helsingissä.
15M-liikkeellä ei ole johtajia eikä virallisia edustajia. Kaikki päätökset tehdään kaikille avoimissa kansankokouksissa (people's assemblies) konsensusperiaatteella. 15M-liike sanoutuu irti kaikesta puoluepoliittisesta toiminnasta ja ammattiyhdistysliikkeistä, eikä sillä ole virallista doktriinia. Kaikki 15M-liikkeessä toimivat ihmiset edustavat vain itseään, eikä kenelläkään ole valtaa tehdä päätöksiä toisten puolesta. 15M on ottanut kantaa mm. poliittista korruptiota, EU:n vakautusmekanismeja, julkisten palveluiden leikkauksia, rahamarkkinoiden ylivaltaa ja rasismia vastaan. Liike on suoralla toiminnallaan mm. estänyt useita asuntovelkaisten perheiden häätöjä eri maissa.
15M-liikkeen kansainvälisen koordinaatioverkoston sivusto:
Lisätietoa kansainvälisestä verkostosta:
Yhdysvaltain Occupy-liike: http://www.occupytogether.org/
Suomen Torikokousliike:
15M Suomi Twitterissä:
Tuomarit hylkäsivät tänään valtaajien tekemän valituksen Cityn hallinnon häätömääräyksestä. Valtaajat aikovat nyt viedä jutun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.
Petr Lomin tuore dokumenttielokuva "Back to the Square" kertoo viiden kaltoin kohdellun egyptiläisen tarinan.
Sosiaalisen median pohjalta tehtyä analyysia valtausliikkeen ihmisistä.
Kreikkalainen velanvastainen komitea kutsuu eurooppalaisia nousemaan taistoon kreikkalaisten puolesta kuten he nousivat espanjalaisten puolesta vuonna 1936.
Joitakin tuhansia ihmisiä ilmestyi Syntagma-aukiolle sunnuntaina protestoimaan hallitusta vastaan. Poliisi sulki jälleen metroasemia ja kyynelkaasuakin käytettiin.
Istuvan presidentin Abdoulaye Waden ehdokkuutta ensi sunnuntain vaaleissa vastustavat väkijoukot ovat vallanneet katuja laajoilla alueilla pääkaupunki Dakarissa.
Videoita aiemmilta päiviltä:
Jopa puoli miljoonaa marssi 57 paikkakunnalla eri puolilla Espanjaa sunnuntaina hallituksen työmarkkinauudistuksia vastaan.
Ammattiliitot ovat kutsuneet kreikkalaisia jälleen Syntagma-aukiolle protestoimaan leikkauksia vastaan tänään klo 17 alkaen.
Livestream:
|
Poliisin kovat otteet ovat jatkuneet viime päivinä lukiolaisten mielenilmauksia vastaan Valenciassa, Espanjassa. Lukiolaiset protestoivat mm. sitä, että heidän koulullaan ei ole varaa lämmitykseen. Tapahtumat ovat herättäneet laajasti solidaarisuutta opiskelijoita kohtaan Espanjassa ja muuallakin.
Liuta videoita:
Useita mielenosoitkusia on kutsuttu tälle päivälle Kreikassa, jossa parlamentti äänestää tänään uusista leikkauksista. Eläkeläiset marssivat jo aamulla sateisessa Ateenassa.
Saudi-Arabian hallitus uhkaa nitistää maan itäosissa jatkuvat protestit "rautanyrkillä".
Helsingissä kokoonnutaan tällä kertaa klo 14 Asema-aukiolle.
Tässä kartta koko Euroopan protesteista: http://maps.google.de/maps/ms?msid=203278948462179317585.0004b8f17eabb296cfbcc&msa=0
Marokon protestiliike on edelleen elossa. Tässä listattuna tämän vuoden tapahtumia videoineen.
Täällä taas tarkempaa analyysia: http://articles.boston.com/2012-02-18/news/31075406_1_movement-struggles-democracy-monarchy
Kriisipankkinsa kaatumaan päästäneen Islannin taloudella pyyhkii nykyään huomattavasti EU-maita paremmin eikä lainansaannissakaan ole ongelmia.
Allison Kilkenny listaa Amerikan valtaajien viimeaikaisia saavutuksia.
Helsinkiin tarvitaan uusi teltta
Moro kaikki
Olemme Heikin kanssa neuvotelleet jälleen teltasta Helsingin nuorisoasiankeskuksen kanssa ja uusi ehdoton palautusaikaraja on 5.3. Sen jälkeen teltat menevät huoltoon kesää varten, eli nyt pitäisi keksiä jostain muualta teltta. Samoin pitäisi löytää paikka teltan kuivattamiseen, että se voidaan palauttaa.
Nyt kaivataan ripeää toimintaa ja hyviä ehdotuksia, sillä aikaa ei ole loputtomiin. Uusi lämmitettävä teltta lienee tarpeellinen, jos mielenosoitustoimintaa halutaan entiseen malliin jatkaa - ellei sitten se ruotsalaisten versio ole riittävä.
Sippo Kähmi 040 706 1223
Tänään maanantaina osoitetaan mieltä vankien huonoa kohtelua vastaan useilla paikkakunnilla Yhdysvalloissa.
Lakkautusuhan alla oleva Brian Piccolo Specialty School on ollut vallattuna perjantaista lähtien.
Lluís Vives -lukion opiskelijoiden jo useita päivä jatkunut protesti koulutukseen kohdistuvia leikkauksia vastaan kärjistyi lauantaina kun poliisi hyökkäsi pidätettyjen toveriensa puolesta marssineen opiskelijaryhmän kimppuun. Seitsemän raportoitiin loukkantuneen.
Kreikan tunnetuin säveltäjä Mikis Theodorakis on ollut näkyvästi esillä maan protestiliikkeessä.
|
| Previous |
|
1 | 2 | 3 | 4 | ![]() |
100 |
|
Next |


Lisätietoja:
http://torillatavataan.wordpress.com